Avainlippu
WRCFIAFIA Action for Road Safety
SuomeksiIn EnglishEn Français
TwitterFacebook
EtusivuKatsojatLiputKilpailijatMediaVetomiesVIP-tilaisuudetTuloksetYmpäristöYhteystiedot
 
Etusivu > Ympäristö

Ympäristö

Autourheilu ja ympäristöstä vastuuta kantava "vihreys" nähdään usein suorastaan toistensa vastakohtina. Se johtaa helposti näkemysten luutumiseen vastakkaisia näkemyksiä edustavissa ryhmissä. Näin ei suinkaan tarvitsisi olla.

Autot aiheuttavat toki ympäristöä kuormittavia päästöjä - se on väistämätön tosiasia. Kattojärjestömme FIA, tärkeimpiä kansallisia autoilujärjestöjä edustavana elimenä, ajaa voimakkaasti läpi toimenpiteitä, joilla päästöjä voidaan alentaa.

Autoilu kuormittaa ympäristöä toisaalta varsinaisten saasteiden, ja toisaalta kasvihuoneilmiötä aiheuttavien kaasupäästöjen sekä melun kautta. Saasteiden eliminoimisessa autojen päästöistä on tapahtunut valtavaa kehitystä. Haasteena tällä hetkellä onkin oikeanlaisen teknologian saatavuuden parantaminen, ja ennen kaikkea sen levittäminen myös kehitysmaihin.

Kansainvälinen sääntökehitys autourheilussa pyrkii minimoimaan ympäristölle aiheutuvaa kuormitusta esim. kehittämällä uutta, ympäristökuormitusta vähentävää tekniikkaa. Haluamme varmistaa, että tulevaisuudessa investoinnit lajiin ajavat eteenpäin suoraan suurta yleisöä hyödyttävän teknologian kehitystä.

Tämän seurauksena autonvalmistajat keskittävät valtavat määrät rahaa ja joukon maailman parhaita insinöörejä kehittämään energian talteenottoon ja sen kierrättämiseen liittyvää tekniikkaa, jonka avulla autojen massatuotannossa päästään hiilidioksidipäästöjen eliminointiin ja polttoaineen säästöihin.

Rallin MM-sarjassa seurataan toistaiseksi normaalien liikennepolttoaineiden kehitystä. Biopolttoaineet ovat tulossa piakkoin, mutta odotamme toisen polven tuotteita, jotka valmistetaan esim. jätteistä. Näin vältytään käyttämästä niihin aineksia, jotka kelpaisivat myös ravinnoksi.

Uskomme, että myös ralliautoilu voi edistää vihreämpää liikenneympäristöä teknologisen kehityksen ohella toisellakin tavalla. Sen kautta voidaan myös vaikuttaa tehokkaasti kuluttajien asenteisiin. Kun kisakalustossa käytetään ympäristölle ystävällisempää tekniikkaa ja sillä myös menestytään, saavuttavat ratkaisut autoja ostavan yleisön hyväksynnän ja saavat siten nopeammin jalansijaa siviililiikenteessä.

Neste Oil Ralli

AKK Sports Oy, joka järjestää kyseisen tapahtuman, haluaa olla ympäristövastuullinen mahdollisimman tehokkaasti. Haluamme varmistaa ja tehdä töitä sen eteen, että tapahtumamme aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa ympäristöllemme ja yhteiskunnallemme. Yhtiö fokusoituu myös suuremman ympäristövastuullisen ajattelun kehittämiseen, yrittämällä vaikuttaa tapahtumaa seuraavien ja siihen osallistuvien tahojen ympäristötietouteen.

Lisäksi:
- noudatamme kaikkia lakeja ja määräyksiä
- koulutamme ympäristötietoutta omassa organisaatiossamme ja tapahtuman tekemiseen osallistuvien vapaaehtoisten joukossa
- etsimme vaihtoehtoja käyttää paremmin energiaa ja suosia ympäristöystävällisiä ratkaisuja
- keskitymme vähentämään tapahtuman tuottamaa jätettä, ja pidämme huolta sen kierrätyksestä sekä erikoiskokeilla että huoltoparkissa - suosimme ympäristöystävällisiä materiaaleja itse tapahtuman rakentamisessa
- yritämme vähentää yksityisautojen käyttämistä tapahtumassamme lisäämällä yleisölle joukkokuljetusvaihtoehtoja
- organisaatiomme omat autot käyttävät parasta mahdollista saatavissa olevaa ympäristöystävällistä polttoainetta
- edellytämme alihankkijoiltamme ympäristöystävällisiä ratkaisuja
- vähennämme tulosteiden ja kopioiden määrää mm. kilpailun mediakeskuksessa