Wheely
SuomeksiIn englishEn Francaise
Etusivu > Media > Historia > Uuteen aikaan

Uuteen aikaan

Vuonna 1997 kilpailun järjestäminen siirtyi aivan uusiin puitteisiin, kun Autourheilun Kansallinen Keskusliitto AKK otti sen hoteisiinsa. Liiton markkinointiyhtiö AKK Sports Oy sai vastuulleen järjestelytehtävät. Tähän liittyen myös kilpailun nimi muuttui Neste Ralliksi. AKK Sports otti päämääräkseen kehittää rallista selkeästi tunnistettavan tuotteen. Suuri yleisö piti saada ymmärtämään, että kilpailun ympärillä oli tapahtunut perustavaa laatua oleva muutos.

Uusi organisaatio kohdisti huomiota varsinkin turvallisuuden ja tapahtuman markkinoinnin edistämiseen, sekä ylipäänsä tason kohottamiseen entisestään. Tämä ei jäänyt yleisöltä huomaamatta. Heti vuonna 1997 kisa sai MM-sarjaan rekisteröityjen tehdastallien päätöksellä "Award of Excellence" -palkinnon erinomaisesta turvallisuustyöstään.

Seuraavana vuonna tallit äänestivät Neste Rallin parhaaksi MM-ralliksi. 1999 oli jälleen vuorossa "Award of Excellence" - tällä kertaa markkinointiansioista. Tämän palkinnon toi Neste Rallille ennen kaikkea Hippoksen supererikoiskokeen rakentaminen VIP-kylineen.

Neste Ralli nimettiin parhaaksi MM-kisaksi toistamiseen vuonna 2002. Tallit mainitsivat perusteluissaan mm., että "Neste Ralli nosti MM-rallin urheilullisen, kaupallisen ja järjestelytason uudelle askelmalle". Perusteluissa todettiin myös, että järjestäjät Suomessa osoittivat perusteellisesti ymmärtävänsä, mitä niin katsojat kuin kilpailijatkin haluavat nykyaikaiselta rallikilpailulta.

Maailman parhaan MM-rallin titteli saavutettiin myös vuonna 2003, ja 2004 Neste Ralli teki historiallisen hattutempun: tapahtuma valittiin jo kolmatta kertaa peräkkäin maailman parhaiten järjestetyksi MM-ralliksi. Saavutuksen suuruutta kuvastaa se, että mikään muu MM-ralli ei ole yltänyt samaan suoritukseen; kaikkiaan Neste Ralli on siis voittanut parhaan MM-rallin tittelin peräti neljästi.

Vuonna 2004 valintaan vaikuttivat mm. rallin kokonaiskonsepti, jota oli pystytty kehittämään entisestään. Lisäksi urheilun ja kaupallisuuden yhdistäminen oli onnistunut tapahtumassa esimerkillisellä tavalla.

Vuonna 2006 kilpailun nimi muuttui Neste Oil Ralliksi kansainvälisen nimen vaihtuessa muotoon Neste Oil Rally Finland. Nykypäivän Neste Oil Ralli on yhä legendansa mittainen "sorateiden grand prix". Se on osoittanut lukeutuvansa parhaiden rallien joukkoon kaikilla mittapuilla; ei yksin järviensä ja hyppyriensä ansiosta.

© 2010 AKK Sports - Oikeudet muutoksiin pidätetään
WRCNeste OilWRCCity of JyväskyläJykesKeski-Suomen liittoFordWRCCity of JyväskyläJykesKeski-Suomen liittoWRCElisaKarjalaXeroxRed BullFaisSokos HotelsPlantagenWRCJyväskylä PaviljonkiSonyUnileverKultajousiFinncommPeukkulaSuomen Ilotulitus OyWRCMTV3VMYLE Radio Keski-SuomiWRCTechnopolisKeskimaa SOKKeskisuomalainen