Mikko Hirvonen

Sisäpiiri rekisteröityminen




Wheely
SuomeksiIn englishEn Francaise
Etusivu > Päivän yhteenveto - Päivä 2

1.8.2009 21:46

Päivän yhteenveto

Päivä 2
01.08.2009

Sillä aikaa kun uutuuttaan kiiltelevä Mk2 Escort-replica seisoi keräämässä ihailevia katseita auringon hivelemässä huoltoparkissa, sen omistaja lensi kiireellä pitkin metsiä kenties jo miettien miltä tuntuisi suudella voittopokaalia...edellyttäen, että hän saa pidettyä auton tiellä! Todellakin, Mikon onni näyttäisi kestäneen toisen päivän lähestyessä loppuaan. Hänen johtonsa pettyneeseen Loebiin kasvoi 32 sekuntiin, kun voitontavoitteluhaaveet tuhonnut rengasrikko sai Citroen-ässän tyytymään toisen sijan pitämiseen.
"Muuta ei ole tehtävissä. Yritän vain päästä maaliin," sanoi maailmanmestari. "Otin paljon riskejä, mutta Mikko pysyi vain aina edellä. Oli todella vaikeaa koettaa saada häntä kiinni, ja nyt peli on pelattu."

Kahden kärkikuskin takana Hirvosen tiimikaveri Jari-Matti Latvala kävi täysin omaa taisteluaan. Hän onnistui nappaamaan kolmannen paikan Citroenin Dani Sordolta, vaikka Jari-Matin päivä käynnistyikin kaikkea muuta kuin hyvissä merkeissä. Ruokamyrkytyksestä kärsinyt suomalainen oksensi autoonsa avauserikoiskokeella. Kun hän sai syötyä huoltotauolla, hänen olonsa parani riittävästi, ja siitä hän sai riittävästi potkua kiidättämään Focuksensa päivän pohja-aikoihin osalla pikataipaleista. "On ollut todella rankka päivä", Latvala toteaa. "Vaikka aamulla voin huonosti, yritin silti hyökätä Sordon perään, mutta hän tuntui vain menevän karkuun."
"Päivän edetessä oloni parani, ja pystyin kuromaan kiinni välimatkaa, mikä paransi oloani entisestään." Sordo myönsi, että hän olisi pystynyt ajamaan paremminkin iltapäivällä, ja lupasi jatkaa taistelua sunnuntaina.

Juniorien luokassa Martin Prokop on johtanut alusta saakka. Tavoitteena on voitto, jonka myötä hänet kruunattaisiin 2009 Junioreiden mestariksi.

Riippumatta luokasta tai sijoituksesta, jokaisella kilpailijalla on yhteinen tavoite: keskittyä pitämään paketti kasassa vielä yhden päivän ajan...


Kärjen järjestys EK19:n jälkeen:

Sija Kuljettaja Auto Aika/Ero
1. Mikko Hirvonen Ford 2h27m35.8s
2. Sebastien Loeb Citroen + 32.0s
3. Jari-Matti Latvala Ford + 1m08.3s
4. Dani Sordo Citroen + 1m18.8s
5. Matti Rantanen Ford + 4m10.6s
6. Sebastien Ogier Citroen + 4m28.1s
7. Jari Ketomaa Subaru + 4m59.1s
8. Matthew Wilson Ford + 6m01.7s
9. Conrad Rautenbach Citroen + 8m43.8s
10. Mads Östberg Subaru + 9m45.2s

© 2010 AKK Sports - Oikeudet muutoksiin pidätetään
WRCNeste OilWRCFordCity of JyväskyläJykesKeski-Suomen liittoWRCCity of JyväskyläJykesKeski-Suomen liittoWRCElisaKarjalaFaisXeroxSokos HotelsWRCJyväskylä PaviljonkiSonyUnileverKultajousiFinncommPeukkulaPlantagenWRCMTV3VMYLE Radio Keski-SuomiWRCTechnopolisKeskimaa SOKKeskisuomalainenPrint&RefillKopijyvä