1.8.2009 19:48
FLASH INFO
EK19 VÄÄRINMAJA
29.29km
Väärinmaja on pitkä ja jännittävä, paikoitellen ronski pätkä, joka saattaa hyvinkin aiheuttaa ongelmia kaksivetoisille autoille.
3: Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen
"Päivä on ollut tosi hyvä; kaikki on mennyt täysin suunnitelmien mukaan. Huomenna jatketaan samaan malliin. Sääli, että Sebastienilla on ollut ongelmia, sillä meillä oli fantastinen kamppailu. Tosin nyt meillä ei ole enää niin paljon paineita."
1: Sebastien Loeb/Daniel Elena
"Enää ei ole muuta tehtävissä kuin ajaa maaliin. Mikko on ajanut niin hyvin ja lujaa, etten usko pystyväni enää saavuttamaan häntä. Peli on menetetty."
2: Dani Sordo/Marc Marti
"Päivä on sujunut ihan OK. Tiimi kehottaa minua keskittymään mestaruuskamppailuun ja pitämään auton ehjänä."
4: Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila
"Päivä on ollut tosi rankka. Aluksi olin kipeä aamulla, ja sitten puskin lyödäkseni Sordon. Toivottavasti sama jatkuu huomenna, sairautta lukuun ottamatta!"
Miikka Anttila: "Pätkän alku oli aika pehmeä, joten meille oli hyötyä, kun pääsimme lähtemään reitille neljäntenä."
10: Matti Rantanen/Mikko Lukka
"Ei mikään huippupäivä, mutta olen tyytyväinen, että olemme selviytyneet näin pitkälle, sillä ajettiin melkein tieltä tällä pätkällä. En voi olla tyytyväinen, sillä en saavuttanut tavoitettani olla lähempänä Mikkoa ja Sebastienia."
16: Jari Ketomaa/Mika Stenberg
"Tähän asti on sujunut hyvin. Meillä on vuoden 2007 mallin auto, ja siinä annamme tasoitusta. Odotamme innolla huomista, ja lupaan hypätä pitkälle pätkillä!"
12: Sebastien Ogier/Julien Ingrassia
"Täydellinen päivä meille. Auto luisteli aamulla sateessa, mutta iltapäivällä se on ollut parempi. Olen kerännyt jo todella paljon kokemusta tästä rallista."
5: Matthew Wilson/Scott Martin
"Tämä otettiin varovasti. Oli kapeita ja tosi hankalia paikkoja - tämä on varmasti rallin vaikein pätkä tähän saakka."
8: Conrad Rautenbach/Daniel Barrit
"Keskinkertaisesti on mennyt, täytyy myöntää, mutta rukoilen että saamme autoa paremmaksi huomiselle. Ralli kai nyt vaan on tällaista!"
15: Khalid Al Qassimi/Michael Orr
"Huomenna on ihan eri päivä, joka tuo ehkä erilaisen strategian. Jatkamme ja ajamme varovasti säästääksemme autoa huomiselle."
9: Federico Villagra/Jorge Perez Companc
"Päivä on ollut vaikea, ja muutamia kovia pätkiä on ollut. Hukattiin vähän itseluottamusta, mutta viimeinen meni meiltä paremmin."
66: Juho Hänninen/Mikko Markkula
"Oli liukas pätkä, mutta OK, ei murheita. Johdetaan N-ryhmää ennen viimeistä päivää, joten olen tyytyväinen."
67: Anton Alen/Timo Alanne
"Yritetään pärjätä huomiseen..."
68: Patrik Flodin/Maria Andersson
"Näin Kimin auton samassa paikassa, jossa Mads Östberg ajoi ulos, ja paljon katsojia oli auttamassa. Minulla on ollut hyvä päivä; olen hyökännyt kovasti. Ainoa huono asia on, että ajat eivät tyydytä! Todella sääli, että Kimi ajoi ulos - tuntui kivalta kisata hänen kanssaan."
38: Martin Prokop/Jan Tomanek
"Johdamme junioreissa, joten hyvä päivä! Ei ole tehty virheitä, ja auto toimii täydellisesti. Ollaan hyvissä asemissa huomista varten."
59: Kalle Pinomäki/Matti Kaskinen
"Kaikkinensa olen tyytyväinen ajooni, vaikka ajat olisivat voineet olla parempia. Hajonneet jarrut ovat haitanneet menoa tänään."
31: Aaron Nicolai Burkart/Michael Kolbach
"Meillä on edelleen iskunvaimentimien kanssa ongelmia, ja se tekee autosta ennalta arvaamattoman. Tällaisessa rallissa on pakko pystyä luottamaan täysin autoon, joten täytyy tehdä asialle jotain ennen huomista."
32: Michal Kosciuszko/Maciek Szczepaniak
"Kolmas sija junioreissa oli meillä tähtäimessä tälle päivälle. Totta kai haluan puskea täysillä, mutta on tärkeintä päästä maaliin."
75: Urmo Aava/Kuldar Sikk
"Pätkällä on tosi liukasta. Tehokkaammat autot ovat rikkoneet tienpintaa, ja on vaikeaa löytää oikea rytmi. Jousitus on liian tiukka, mutta huomenna pitäisi olla parempi."
79: Reijo Muhonen/Timo Mäenpää
"Tehtiin virhe hypyssä - laskeuduttiin rajusti ja pilattiin kolmen pyörän asento. Ohjaus ei tunnu hyvältä nyt."
88: Fabio Frisiero/Jose Barrabes Costa
"Olen nyt hyvin väsynyt erityisesti näiden kahden pätkän jälkeen, mutta olen tyytyväinen tämän päivän yritykseen. Teemme huomisen suunnitelman sitten aamun ensimmäisen pätkän jälkeen."
97: Craig Breen/Gareth Roberts
"Olen ajanut seka auton että itseni äärirajoille tänään ja olen tyytyväinen suoritukseeni. Olen oppinut paljon ja korjannut nuotteja lähes joka pätkällä. Erityisen tyytyväinen olen suomalaisen kuljettajan päihittämiseen hänen kotikentällään."
100: Emre Yurdakul/Burak Erdener
"Olemme nyt neljäntenä Fiestoissa. Yritetään pitää tämä sija huomenna."











